Jos kuulet festivaalialueella mörinää lauantaina 14.6.2025, kello on lyönyt neljä iltapäivällä ja kaikille avoin kurkkulaulutyöpaja on alkanut. Sauli Heikkilä vetää kurssin kolmen vuosikymmenen kokemuksella.
Saulin kurkkulaulutyöpajassa tutustutaan yläsäveliin ja kurkkulaulun tuvalaisisiin perustekniikkoihin höömeihin, kargyraan ja sygytiin. Höömei on kurkkulaulun hieman puristeinen perustekniikka. Kargyra on taas kurkkulaulutekniikoista useimmille tuttu mörinä. Sygytin tunnistaa voimakkaista vihellystä muistuttavista yläsävelistä.
– Yleisö saa työpajasta vihjeitä, mistä voisi lähteä etsimään sisällään piilevää höömeitä, Sauli lupaa.
Hän kertoo myös kurkkulaulun historiasta ja sen muodoista maailmalla. Tarinointia höystetään muutamalla tuvalaisella ja mongolialaisella laululla.
Sauli Heikkilän kurkkulaulutaival alkoi Haapavedellä 1995. Hän oli perustamassa Suomen kurkkulaulajat ry:tä vuonna 1997 ja on yhdistyksen puheenjohtaja. Cedip Tur -yhtyeen cd Traktorist ilmestyi 2005 ja 2018 ilmestyi Aviador-kustantamon kustantama kirja Kiehtova kurkkulaulu sekä levy Hummaani Ontrei-yhtyeen kanssa.
Tänä vuonna Sauli viettää 30 vuotta kurkkulaulua -juhlavuotta.
Kuva: Sauli Heikkilä
ILMOITTAUTUMINEN
Tämä linkki sulkeutuu, kun työpaja on täynnä.