Aivot sulaa -keskustelu Finlayson Soi -festivaalin toisena päivänä eli lauantaina 13.6. Työväenmuseo Werstaan Bertel-salissa (2. kerros) kello 15.00–15.30.
Festivaalin liveyleisön edessä musiikista ja aivoterveydestä ovat keskustelemassa harmonikkataitelija, hoivamuusikko Maria Kalaniemi ja musiikkipsykologian tutkija Mari Tervaniemi Helsingin yliopistosta.
Miksei lääkäri voisi määrätä reseptillään musiikkia aamuin illoin, tyhjään vatsaan tai veden kanssa? Onhan musiikin parantava voima tutkitusti todellista, sanoo tutkimusjohtaja Mari Tervaniemi Helsingin yliopistosta.
Musiikin parantava voima on Finlayson Soi – Kaustisen etkot -festivaalin teemana. Haluamme tuoda huomion niihin moninaisiin hyvinvointivaikutuksiin, joita musiikilla ja sen yhdessä kokemisella livenä on. Musiikin terveysvaikutuksista on jo paljon tutkimustietoa ja musiikki on osa neurologian Käypä hoito -suosituksia.
Miten musiikin kuuntelu ja soittaminen ja laulaminen vaikuttavat aivoihin, mieleemme, oloomme? Millaisia tuloksia musiikilla on saatu muistisairaiden parissa, miten se vaikuttaa oppimiseen, miten musiikki voi kantaa ihmistä surussa?
”Ihmiselle voi olla tärkeää olla surussaan riittävän kauan, musiikin tukemana. Se ei toimi, että surullisena kuuntelet väkisin iloista musiikkia.”
Lue Mari Tervaniemen tuore haastattelu Kulttuuritoimituksesta tästä linkistä


