Finlayson Soin pelimannit kokoontuvat yhteiseen illanviettoon molempina iltoina kello 20 alkaen, kuten viime vuonnakin (kuva: Mikko Vattulainen). Festivaalin esiintyjät ja kaikkien yhtyeiden vetäjät saavat sähköpostilla tarkempia ohjeita muun muassa nuoteista.
Kuusi pelimanniryhmää järjestää yhdessä Kierrätysjamit kello 20 perjantaina 12.6. pelimannien omalla iltaklubilla. Jamien vetäjä, viulisti Heikki Löytty on koonnut Etelä-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Satakunnasta yhteissoiton iloksi ryhmien kanssa nuotteja, joihin pääsee tutustumaan etukäteen
Yhtä hyvin voi vain liittyä mukaan soittamaan. Ja tanssimaan tietysti! Kuten myös lauantaina 13.6. Ahjolan Pelimannien jameissa: kello 20 alkaen luvassa on tuttua ja tunnettua menoa jo viime vuoden iltaklubilta.
Uusi nuottivihko Finlayson Soihin
Kierrätysjamien idea alkoi kehittyä viime talvena, kun Ahjolan Pelimannien riveissä soittava viulisti Heikki Löytty tuli kylään Kulttuuritoimituksen tiloihin Finlaysonin alueen kulmalle. Työhuone toimii myös festivaalitoimistona.
Heikin ideana oli kierrättää ja jakaa kansanmusiikkia pelimanniryhmiltä toisille, tuoda tunnetuksi oman pitäjän kansanmusiikkia, vanhaa perinteistä ja miksei myös uudempaakin tuotantoa.
– Siinä saamalla tutustutaan uusiin kansanmusiikin harrastajiin: soitetaan, lauletaan ja tanssitaan yhdessä ja unohdetaan sääntö-Suomen ryppyotsaisuus, Heikki kuvaili.
Näin lopulta Finlayson Soi 2026 kutsui mukaan kuusi pelimanniryhmää: EHKY eli Etelä-Hämeen kansanmusiikin ystävät Etelä-Hämeestä, KoskiFolk Vilppulasta, Luunappi Tampereelta, Piisakas Satakunnasta, PirPeli Pirkkalasta ja Rahvaanmusiikin kerho Tampereelta. Ryhmät lähettivät yhteistä jamivihkoa varten runsaasti upeita, mielenkiintoisia kansanmusiikkikappaleita.
Heikki Löytty on tehnyt ison työn kevään aikana. Hän kokosi ehdotuksista nuottivihkon, josta riittää soitettavaa useampaankin jamisoittoon. Ryhmät lupautuivat myös ohjaamaan ja vetämään lähettämänsä kappaleet jameissa.
Nuotteihin voi tutustua etukäteen, ja ne löytyvät Pelimanni.fi-sivustolta. Nuotteja jaetaan myös rajoitetusti jamitilaisuudessa.
Tervetuloa iloitsemaan yhdessä jamisoitosta näillä Heikin sanoilla:
– Ei haittaa vaikka sormet eivät heti osukaan oikeille näppäimille. Urheilutermiä käyttäen: kaikki saa pelata!


